Kevät tekee polun halki maiseman .Kauniin,kujeillen mutkittelevan. Sadat jaloilleen juuttuneet katsojat sen ympärillä kuuntelevat elämänilon tarinaa jota kevätvirta  iloissaan kertoo. Lummesta ,kylmäkaapist syntynyt,nyt auringossa kimmeltävä.

Halki vuosisatojen sen suvihymni soi.Yli virran kaareutuu koivun oksat,äitipuun kädet.Siunauksen säteitä virran kalvoon ojentaen. Viileä vesi.luonnon elämän veri kuljettaa eteen päin  pinnallaan höyhentä. Sinitiaisen sen untuvastaan laskemaa ,siellä jossakin  missä virran kohtu aukesi vesien syntymään.Jossain virta kohtaa valtatien.Mahtavana  maisemaa halkovan.Pienenä syntynyt voi yhtyä osaa suurempaa.Aaltojenisossa eurakunnassa kulkea mereen. Ikusesti kaikkialla kiertävään. 

Hämärän renki
Valon poika syntymäkuukauteni
Äänettömässä martaassa 
kun hiljaisuus  on kirkko
sen holvissa  soi tuuli urkusooloaan.
 Alinen kutsuu käymään  juhlapöydässään
kunnes  pimeän  jouluvalot syttyvät 
ja aurinko  synnyttää valon
 

Jostain sinä tulit.  Vihreiden havujen pehmeästä suojasta,asunnostasi joka on kaikkialla missä tuoksuvat hellät oksat käpertävät kainaloonsa Tuulettaren,Ilmattaren tyttären. Sinä tulit myös sen valkoisen enkelipilven sydänchakrasta. Sieltä missä Neitsyistä puhtaimman syke  vie tuulilaivoja  ikikierrollaan  halki Ajattomuuden.
Kuka sinä Matkaaja olet? Kasvojasi en näe ,en voi syleillä sinua. Jokainen hetki tunnen sinut matkaaja.Tuoksusi tuntuu naiselta mutta voimasi on miehen väkevyys.
Olitko sinä siellä taivaassa,valkopukuisten johtokunnassa kun minulle kuului lähetyskäsky minuksi? Sinäkö se olet joka pyyhkii kyyneleeni kun Kivijumalan julman  käden kylmä kaataa minut.Nostat ja  näytät tien. Tunnen Matkaaja  näkymättömän vartalosi suojan kun Hyvätär syleilee minua.

Rakkauden.

Äänetön askel hiljaisella ruoholla

hiljainen ruoho
lepovuorossa
odottamassa perhosen siipeä.
Lumen jälkeen
uni loppuu
kun  jalat puhuvat.

Lähtöasemalla


Olet vieressäni tässä sateessa,
viimeinen minuutti juoksee rakkauden rajan ylitse.
suru silmissämme puhuu
eikä   äänelle ole tilaa.
Kätesi puristaa kättäni
Hyvästi rakkaus
tuonenkello soi junan pillissä
kuoleman virsi lähtöasemalla
kun viimeinen kuulutus on lausuttu 
Kun juna ,hautajaisjuna
kiihdyttää lonksuvin polvin 
irroitan kädestäsi,katseemme  etääntyy
ja ihomme kosketus jää lähtölaiturin kuollessen asfalttiin
kuten  lähtevä jää